KESÄKUVIA

Kesä on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Kuviakaan puhelimen tai kameran rullalle ei ole jostain syystä kertynyt kuin ihan muutamia. Viikot ovat menneet töissä lapin reissun jälkeen, mutta viikonloppuihin on mahtunut vaikka mitä kivaa.

Yhden viikonlopun vietin ystävieni kanssa Jyväskylässä, vaikka oli hieman kylmä, niin silti samalla valoisat illat tuntuivat eriyisen kesäisiltä. Seuraavana viikonloppuna vietimme ystäväni polttareita. Vuokrattiin mökki, jossa yövyimme ja saunoimme pidemmän kaavan mukaan. Päivään sisältyi myös muuta ohjelmaa kuten break dance -tunti, piknik ja erilaisia tehtäviä, joita morsiamen tuli suorittaa. Yhtenä viikonloppuna vanhempani tulivat käymään Helsingissä, jonka vietimme kulkien pitkin Helsingin katuja. Kesään on kuulunut myös uintireissut kavereiden kanssa, kahvitteluhetket hyvässä seurassa sekä terassikeleistä nauttiminen keskustassa. Vielä olisi muutama viikko töitä jäljellä ennenkuin alkaa parin viikon loma, jonka jälkeen olisi tarkoitus palata taas yliopistolle.

Onneksi kesä ei ole vielä ohi, vaan saadaan (ainakin toivottavasti) nauttia vielä elokuun ajan lämmöstä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.