ROOMA KUVINA

Piazza San Pietro

Fontana di trevi
Tiber-joki ja Castel Sant` Angelo

Colosseum

Vittorio Emanuel 2. muistomerkki

Rooma oli kaunis, vaikuttava ja niin erilainen kuin Suomi. Kulttuuri on erilainen, arkkitehtuuri on erilaista, valtavia historiallisia rakennuksia on säilynyt vuosituhansien ajan ja lämpötila kohosi välillä päivisin melkeen 40 asteeseen. Kuultiin, että meidän vierailua edeltävällä viikolla lämpöä oli ollut vielä enemmän, joten päästiin ”helpolla”. Nautin kyllä lämmöstä täysin siemauksin, etenkin kun se kesä ja lämpö ei varsinaisesti koskaan saapunut tänne Suomeen asti. Viikko Roomassa meni todella nopeasti, mutta päivät oli melko toiminnan täyteisiä, kun mentiin ees taas Rooman katuja. Joka päivä kävelykilometrejä kertyi reilusti yli kymmenen, välillä varmaan lähemmäs kahtakymmentä, kun suunnistettiin paikasta toiseen. Parikin kertaa sattui niin, että oltiin kävelty koko päivä ja päätettiin lähtä hotellille vähän lepäämään, kun katsottiin kartasta reittiä, huomattiin että matkaa on vielä jäljellä se 3km vaikka oltiinkin jo kävelty jonkin matkaa hotellille päin. Välillä mentiin päivissä sekaisin, että mikä päivä milloinkin oli menossa ja yhtäkkiä huomattiin, että olikin aika palata kotiin. Loma taisi silloin tehdä tehtävänsä.

-Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.