KESÄISET PARVEKEHENGAILUT

Viikonlopun suunnitelmat valitettavasti muuttuivat reissusta kotiviikonloppuun. Pitää siis keksiä jotain muuta kivaa tekemistä täällä kotipuolessa. Ainakin lämpöä on nyt luvattu, joten täytyy ottaa siitä kaikki ilo irti! Näin kesällä etenkin, kun sattuu lämmin päivä on kiva hengailla parvekkeella, ottaa aurinkoa, lukea kirjaa tai syödä päivällistä. Parveke on kuin yksi huone lisää asuntoomme. Ostettiin parvekkeelle lattialaatat, niin ilmekin muuttui heti paljon viihtyisämmäksi kun ei tarvitse enää betonilattiaa katsella.

Kesä on mennyt super kovaa vauhtia ja yhtäkkiä puolet lomasta onkin jo kulunut. En meinaa kunnolla ymmärtää, että on jo heinäkuu. Omaan kesääni on kuulunut töitä, mutta on sitä paljon muutakin ehditty, kuten käyty Tallinnassa, Porvoossa, Oulussa ja lisäksi Helsigissäkin on tullut seikkailtua muun muassa seurasaaressa, vallisaaressa ja korkeasaaressa. Miten niin saaripainotteista? 😀 Kaiken seikkailun lomaan on mahtunut myös niitä koti-iltoja, kun on käperrytty sohvalle herkkujen kera ja katsottu leffaa. Paljon on siis ehditty, mutta onneksi kesä ei vielä kuitenkaan ole ohi! Nyt viikonlopun viettoon, katsotaan mitä se ja loppukesä tuo tullessaan! 🙂

Hauskaa viikonloppua!

-Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.