HÄKKILINTUJA

Viime syksystä asti ollaan tehty porukalla musikaaliprojektia, speksiä, jossa itse olin mukana puvustuksessa. Lauantaina oli viimeinen näytös ja on tosi vaikea uskoa, että koko projekti on nyt ohi. Esitysviikko kului supernopeasti ja tavallaan lauantaina ei olisi halunnut, että päivä loppuisi, sillä se tietäisi sitä, että projekti on lopullisesti päätöksessä, mutta olipa kertakaikkisen huikea projekti. Tuntuu uskomattomalta miten paljon ihmisiä on vapaaehtoisesti mukana tekemässä meidän näytelmää ja kuinka hieno näytelmä saatiinkaan aikaiseksi. Työryhmä on täynnä toinen toistaan taitavampia tyyppejä, jotka kaikki tekee kaiken täysillä ja lopputulos on jotain aivan uskomatonta. Meidän speksi, koko käsikirjoitus, työryhmän yhteishenki, puvustus, musiikkiesitykset ja tanssit saivat myös yleisöltä kiitosta, eli kyse ei ole pelkästään omasta ylpeydestä tekemäämme projektia kohtaan.

Omalla kohdallani häkkilintu-projekti alkoi roolihahmoihin tutustumisella, jonka kautta mietittiin, mitä näillä hahmoilla voisi olla päällä. Millainen pukeutuminen kuvaisi heidän tyyliään ja samalla sopisi näytelmän aikakuteen, joka sijoittui 50-luvulle. Näytelmässä oli kuusi pääroolia, joiden vaatteista aloitimme suunnittelun. Näiden lisäksi meidän täytyi miettiä vaatteet joukolle statisteja sekä yhdeksälle tanssijalle yhteensä 18 eri tanssiin. Voitte vaan kuvitella millainen määrä vaatteita ja kankaita meille kertyi projektin aikana kunnes lopulta raahattiin ne kaikki teatterille. Oli nimittäin mukana ikeasäkki jos toinenkin. Tämän postauksen kuvat on otettu kenraalista eikä kaikista asuista ole edes kuvia tai saatika mahtuneet tähän postaukseen. Yhdestä mun omasta suosikki asusta, jonka tein ei ole valitettavasti kuvaa, sillä se kuului kohtaukseen, jossa koko tarina sai uuden käänteen. Tätä mekkoa ei näin ollen saanut näkyä ennen esitystä missään kuvissa. Toivottavasti saan nämä kuvat kuitenkin itselleni jossakin vaiheessa.

Välillä suunniteltiin ja toteutettiin ideoita kunnes hylättiin ne toimimattomina johonkin tiettyyn kohtaukseen. Todettiin, että sen täytyy kuulua asiaan. Ei kaikkea voi saada kerralla, täytyy välillä myös ensin kokeilla, jotta löytää sen täydellisen ratkaisun. Vietettiin kymmeniä pitkiä iltoja yliopistolla ompelemassa kunnes vahtimestari tuli heittämään meidät ulos, jotta ovet saatiin lukkoon. Hauskaa oli myös se yhdessä tekeminen. Kaikesta ei tarvinnut selvitä yksin, vaan voitiin jakaa tehtäviä ja vastuuta. Välillä kuunneltiin Lady Gagaa ja katsottiin sen musiikkivideoita inspiraatioksi yhteen tiettyyn tanssiin ja välillä taas puhuttiin kaikesta muusta kuin mistä olisi pitänyt puhua. Kuitenkin työt eteni joka ilta melkoisella vauhdilla ja välillä täytyikin sitten purkaa, kun vauhti oli ollut liian kova. Koko projektin aikana ompelin varmaan enemmän kuin opiskelujeni aikana yhteensä ja opin samalla todella paljon sekä pääsin käyttämään opinnoissa oppimiani taitoja vaatteiden kaavoituksessa, suunnittelussa ja ompelussa.

Parasta ja omalla tavallaan antoisinta kuitenkin oli itse esitysviikko, kun näki kaikki ne meidän suunnittelemat ja ompelemat vaatteet lavalla. Saattoi jopa olla hieman ylpeä siitä, mitä oltiin saatu aikaiseksi. Vaatteet eivät enää olleet yksittäisiä vaatekappaaleita, vaan niistä muodostui kokonaisuus. Kun aiemmin oltiin nähty niitä vain yksinään tai satunnaisissa kokoonpanoissa viikonlopputreeneissä tai sovituksissa, nyt kaikki vaatteet olivat yhdessä lavalla. Muutamat viimehetken korjaukset ja muutokset jouduttiin tehdä vielä pari päivää ennen ensi-iltaa, mutta kaikki toimikin sitten todella hyvin ensi-illassa! Oman kädenjäljen näkemisen lisäksi viikossa oli hienoa, koko työryhmän yhteisöllisyys. Jokainen työryhmä erikseen oli tehnyt hienoa työtä ja viime viikolla ne kaikki tuotiin yhteen ja ”olihan se vau”, niinkuin esityksessä sanottiin. Se, miten paljon kaikki antoi tällä viikolla itsestään ja kuinka paljon kaikki olivat harjoitelleet sekä tehneet valmistavia töitä etukäteen, oli ihan uskomatonta.

Koko projketin aikana tutustuin moniin huippuihin tyyppeihin, opin paljon ja ompelin joinakin viikkoina melkeen kokopäiväisesti. Joku voisi ajatella, että tuohan on ihan hullua, kun ei koko projektista saa penniäkään, mutta se mitä projekti antoi on niin paljon enemmän kuin raha. Se opetti, niin ihmisenä kuin käsityöntekijänä, se näytti yhteisön merkityksen ja voiman, se antoi jotain, jota on vaikea pukea sanoiksi ja jota on vaikea kuvitella ellei itse ole sitä kokenut, se antoi jotain niin paljon enemmän. Ennenkaikkea se teki onnelliseksi  ja se jos mikä oli kaikkien niiden työtuntien arvoista.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! <3

-Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.