MITÄ TAPAHTUI VUONNA 2018

Tammikuussa pohdin entistä enemmän ruokajuttuja ja tänä vuonna oma ymmärrys sekä tietämys ylipäänsä eri ruokien hyödyistä ja haitoista on lisääntynyt. Vaikka en olekaan syönyt lihaa about kymmeneen vuoteen, niin tuntuu, että näiden vuosien aikana olen kokoajan oppinut vain lisää. Joskus multa kysytään, että vieläkö olet kasvissyöjä, nämä kysyjät eivät ehkä ymmärrä, että tämä on elämäntapa, koko elämän pituinen matka, jossa pyrin ruokkimaan kehoani mahdollisimman puhtaasti ja terveellisesti. Tästä pääset lukemaan vinkkejä vegaaniseen ruokaan.

Pitkäkoski, Vantaa

Helmikuussa leivoin runebergin torttuja ja kävin kuvaamassa talvisia maisemia. Pidän luonnon kuvaamisesta ja kun luonto näyttää parastaan on ihanaa kun sen saa ikuistettua. Näitä kuvia voi sitten katsella myöhemmin ja muistella hetkiä jolloin ne kuvattiin. Tämäkin koski, jossa kuvat on otettu, näyttää taas ihan erilaiselta, kun aurinko paistaa ja puut ovat saaneet lehdet oksilleen.

Pohjanmaa // Helsinki

Maaliskuussa aurinko alkoi jo näyttäytyä, siirryttiin hieman keväisempiin tunnelmiin, vaikka lunta vielä olikin ja käytiin muun muassa pulkkamäessä. Maaliskuu tarkoitti myös speksiviikkoa, jolloin meidän talven uurastus palkittiin ja nähtiin meidän valmistamat asut lavalla kun Häkkilintuja sai ensi-iltansa. Speksi ja sen yhteisöllisyys ja uuden oppiminen oli yksi parhaista kokemuksista koko vuonna. Syntyi uusi yhteisö ja perhe, jossa kaikilla oli sama päämäärä. Tehdä parhaansa ja näyttää se yleisölle esitysviikolla.

Mallorca

Huhtikuussa lennettiin viikoksi Mallorcalle ja juhlittiin mun synttäreitä Mallorcan auringon alla. Oltiin varauduttu viileämpiin säihin, mutta yllätyttiin positiivisesti kun aurinko paistoi joka päivä ja ulkona sai kulkea hellemekossa. Kierrettiin Palmassa ja matkustettiin puujunalla Solleriin sekä vaellettiin Tramuntanalla.

Helsinki // Pohjanmaa // Hanko

Toukokuussa oli jo täysi kesä. Vierailin vanhempieni luona, tehtiin päiväretki kesäiseen Hankoon ystäväni ja poikaystäväni kanssa, sain ihanan kummitytön ja vietettiin Speksin vuosijuhlia, jossa palattiin hetkeksi maaliskuuhun ja esitysviikolle.

Helsinki

Kesäkuussa kävin Linnanmäellä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Vietettiin poikkeuksellisesti juhannusta Helsingissä ja käytiin seikkailupuistossa kiipeilemässä puissa. Kesäkuu oli ihanan lämmin ja tehtiinkin myös retki Vantaan metsiin.

Suomenlinna // Turku

Erityisesti heinäkuussa saatiin nauttia super ihanista aurinkoisista säistä, kun aamullakin mittari näytti jo yli 20 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko päivän. Heinäkuussa kävin myös Jyväskylässä Suomipop-festareilla ystäväni kanssa, kävimme vanhempieni luona, seikkailin Suomenlinnassa ja kävimme poikaystäväni kanssa Turussa viikonloppureissulla.

Gdansk, Puola

Elokuussa lomailin hiukan. Ensin juhlistimme ystäväni syntymäpäivää porukalla Jyväskylässä, sieltä matkasin vanhempieni kautta siskoni luokse Ouluun, jossa vietin muutaman ihanan päivän. Tämän reissun jälkeen ehdin hetken olemaan kotona ennenkuin lähdimme poikaystäväni kanssa lomalle Gdanskiin.

Helsinki

Syyskuussa retkeiltiin taas Espoon sekä Vantaan metsissä, nautittiin luonnonrauhasta ja haisteltiin raitista ilmaa. Samalla koitti taas paluu yliopistolle kesän jälkeen. Aloitettiin myös suunnittelemaan tulevaa speksivuotta rekrytoinnin ja orientoitumisen merkeissä.

Jyväskylä // Helsinki

Lokakuussa ihasteltiin puiden kaunista väriloistoa, muisteltiin mennyttä kesää ja nautittiin pimenevistä illoista kynttilänvalossa. Käytiin myös ystäväni kanssa uimassa järvessä vielä viimeistä kertaa ennen talvea. Vesi oli kylmää, mutta se piristi mukavasti ja sai veren kiertämään. Leivoin myös yksi sunnuntai suussa sulavia suklaakeksejä teen kanssa sohvannurkassa nautittavaksi.

Helsinki

Marraskuussa käytiin joulunavajaisissa keskustassa, ensimmäiset jouluvalot sytytettiin ja kauppoihin alkoi tulla joulutavaroita. Tein jo joitakin joululahjoja valmiiksi sekä paistettiin ensimmäiset joulutortut. Loppukuusta melkein kaikki syksyn kouluhommat alkoivat olla kasassa. enää muutamia juttuja jäi joulukuulle. Kierreltiin myös kirpputoreja ja etsittiin vaatteita tulevan speksin näyttelijöille.

Pohjanmaa

Joulukuussa vietettiin useat pikkujoulut ja sain viimeiset syksyn koulujutut päätökseen. Itsenäisyyspäivänä pystytettiin joulukuusi ja muutkin joulukoristeet löysivät paikkansa ympäri kotia. Käytiin tutustumassa uuteen keskuskirjasto Oodiin ja samalla fiilisteltiin tulevaa joulua keskustassa. Vietettiin joulua sekä Helsingissä että pohjanmaalla. Vietettiin aikaa läheisten kanssa, syötiin hyvin, laskettiin pulkkamäkeä ja tehtiin lumiukko. Uusivuosi meni Helsingissä melko rauhallisissa merkeissä ystävän seurassa.

Täältä löytyy vielä samanlainen katsaus vuoteen 2017!

Ihanaa alkanutta vuotta 2019! <3

Johanna


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.