Avainsana: käsityöt

PROJEKTINA LAMPPU OLOHUONEESEEN

Viime syksynä töiden kautta tarjoutui mahdollisuus opetella uusi taito, lampunvarjostimien valmistaminen. Kävin työuraansa lopettavan naisen luona opettelemassa vaihe vaiheelta, kuinka lampunvarjostin rakentuu ja mitä sen valmistaminen pitää sisällään. Samalla valmistin oman ensimmäisen varjostimeni. Oli hauskaa opetella jotain uutta ja kasvattaa omaa osaamistaan käsitöiden saralla.

Vähän myöhemmin kun ensimmäinen lampunvarjostimeni alkoi olla valmis, isä ehdotti yhteistä projektia heidän kotiinsa. Isä tekisi lamppuun jalan ja minä tekisin varjostimen. Aloimmekin yhdessä suunnittelemaan millaisen lampun vanhempani haluaisivat. Varjostimien kehikkoja on vaikea löytää ja käytännössä on suunnattava kirpputorille ja toivottava, että sieltä löytyisi joku vanha lamppu, jonka kehikon voisi käyttää uudelleen. Minulla kävikin hyvä tuuri, kun kävin naisen luona, joka opetti varjostimien valmistusta, ja hänellä sattui olemaan juuri niin iso kehikko kuin tarvitsin. Kehikko oli vanhasta lampusta, jonka joku oli tuonut hänelle. Oma työni alkoikin vanhojen kankaiden purkamisella.

Isäni teki lamppuun jalan vanhoista heinäseipäistä ja minä taas puolestaan tein varjostimen pellavasta. Vaikka varjostin oli malliltaan yksinkertainen, sen valmistaminen oli monivaiheinen prosessi. Ensin kehikko kiputettiin kauttaaltaan kiputusnauhalla, jotta kankaat voi ommella paikoilleen. Kieputuksen tuli olla tarpeeksi tiukka, jotta kankaat pysyisivät paikoillaan. Kieputuksen jälkeen ompelin vuorin paikoilleen, jonka päälle tuli vielä pellavakangas. Jokainen kerros ommeltiin käsin, yksi kerros kerrallaan. Kun vuori ja päällikangas olivat paikoillaan, ompelin varjostimelle vielä hatun. Varjostin viimeisteltiin nauhoilla, jotka samalla piilottivat ompeleet.

Jännittävän projektista teki se, että emme olleet nähneet osia samassa paikassa ennen kuin ne olivat valmiit, jolloin täytyi vain toivoa, että ne sopisivat yhteen. Olimme kyllä lähetelleet isän kanssa kuvia puolin ja toisin, sekä yhdessä miettineet mittoja, mutta eihän se ole koskaan sama kuin nähdä osat yhdessä oikeilla paikoillaan. Mielestäni varjostin ja jalka sopivat lopulta hyvin yhteen ja kokonaisuudesta tuli kuin tulikin onnistunut!

Ps. Lisäsin ylävalikkoon paikan myös käsityöaiheisille postauksille, niin ne löytyvät sieltä helposti 🙂

ALKUKESÄN KUVAPÄIVÄKIRJA

Alkukesästä on tullut vietettyä paljon aikaa ulkona. En varmaan koskaan väsy ihailemaan ja kuvaamaan kirsikkapuita, kun ne ovat kukassaan.

Ostin uusia kukkia piristämään meidän terassia. Uudet kukat multiin, vanhoille vettä ja valohoitoa.

Neulominen omalla terassilla on ollut yksi alkavan kesän lempipuuhia. Samalla voi kuunnella podcasteja tai musiikkia, nauttia lämmöstä, auringosta ja kukista. Muutenkin olen viettänyt paljon aikaa terassilla ja katsonut siellä sarjoja, lukenut, treenannut, syönyt ja tehnyt käsitöitä. Terassi on oman kodin yksi lempipaikoista etenkin näin kesällä!

Kevään aikana on tullut vietettyä paljon aikaa kotona ja harvinaista on ollut se, kun olen pukenut päälle jotain muuta kuin trikoot ja hupparin. On mukavaa vaihtelua laittautua. Tulee heti ihan eri fiilis.

Yhtenä viikonloppuna kokeiltiin bataatti-guacamole leipäsiä. Yksikertaisia tehdä, mutta tosi hyvää ja kivaa vaihtelua arkeen!

Pelto oli täynnä kukkia ja kuvan otto hetkellä ensimmäisiä kertoja tuntui ihan kesältä.

Kotona vietetty aika on innostanut taas mun taiteellista puolta ja useamman kerran on tullut istuttua monta tuntia pöydän ääressä maalaamassa.

Yhden mun lempi lenkkipolun varrella on järvi, johon on ihanaa pulahtaa uimaan lenkin päätteeksi.

Ostettiin kaupunkiveneisiin kesäkausi ja ollaan käyty soutelemassa meidän lähijärvellä. Täydellinen tapa viettää kesäpäivää!

Niin uuden kodin lähimetsät kuin vähän kauempana olevatkin on tullut tutuksi viime kuukausien aikana. Eväät mukaan ja kiertämään metsäpolkuja, niin kummasti mieli rauhoittuu ja tulee hyvä fiilis.

Metsäretkillä olen löytänyt ihan kodin läheltä kalliot, joista on kauniit maisemat ja voi ihailla auringonlaskua!

Hyvää viikonloppua! 🙂