PÄIVÄ VUORISTOSSA, MONTSERRAT

Aikaisin aamulla lähdettiin Barcelonasta junalla Montserratiin. Montserratissa on vanha luostari vuorten rinteillä, jonna pääsee joko funicularilla tai kaapelihissillä. Me noustiin kaapelihissin kyytiin, joka vei meidät vuoren rinteille, noin puoleen väliin vuoristoa. Aamu oli sumuinen ja pilvinen, joka teki maisemasta erittyisen kauniin, kun olimme vuoren rinteillä pilvien keskellä. Pilvet ympäröivät vuoria ja näistä kuvista tuli ehdottomasti yksiä lempi kuviani koko reissulta. Maisema oli uskomattoman kaunis.

Kiertelimme luostarin alueella sumun pahentuessa kokoajan ja lopulta emme enää nähneet edes vieressä olevia vuoria. Onneksi sumu kuitenkin hälveni vähitellen ja aurinko alkoi paistaa. Iltapäivällä, kun aurinko taas paistoi, kiipesimme vuoren rinnettä pitkin huipulle 1200m korkeuteen. Tapamme mukaan käytiin tutkimassa myös reittejä, jotka eivät ole niitä tavanmukaisempia, mihin muut eivät yleensä eksy ja löydettiinkin todella kauniita sekä rauhallisia paikkoja, joissa tuntui siltä kuin ei olisi kiire minnekään.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

Yksi kommentti artikkeliin “PÄIVÄ VUORISTOSSA, MONTSERRAT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.