Avainsana: Luovuus

MAALAUSINNOSTUS

Innostuin viikonloppuna kaivamaan pitkästä aikaa maalausvälineet esille. Eipä ole noita pitkiin aikoihin tullut käytettyä. En edes muista milloin viimeksi. Viime vuosina oikeastaan olen keskittänyt taiteellisen puoleni enemmän tekstiilien pariin ja ommellut sekä neulonut vaatteita ja muita tekstiilejä.

Poikaystäväni tapaa usein sanoa, kun teen jotain luovaa: ”Sä oot niin taiteellinen”. Kai siinä jonkinlainen totuuden siemenkin piilee, ainakin siinä suhteessa, että nautin todella paljon siitä, kun saan luoda jotain uutta käsilläni. Ajattelen, erityisesti ei massatuotannolla tuotettujen, vaatteidenkin olevan yhdenlaista taidetta. Mielestäni vaatteet ovat taideteos, siinä kuin mikä tahansa muukin taide. Se on luotu käsin, jonkun ihmisen suunnittelemana ja toteutettu vision pohjalta. Tässä tilanteessa taidetta ei ole ripustettu seinälle, vaan joku on pukenut sen päälleen kantaakseen sitä ja nauttiakseen siitä.

Usein, kun teen jotain luovaa, jossa itse suunnittelen sekä samalla toteutan suunnitelmia käsilläni, unohdan helposti ajankulun sekä muun ympäristön. Keskityn vain ja ainoastaan käsissäni olevaan työhön. Samalla tämä on todella inspiroivaa, motivoivaa ja rentouttavaa. On helppo unohtaa kaikki muut mielessä pyörivät asiat ja keskittyä vain edessä olevaan työhön. Näissä tilanteissa olen usein omimmillani, annan itsestäni eniten ja olen onnellinen. Toki aina kaikki ei toimi, niinkuin oli suunnitellut, mutta sekin kuuluu asiaan. Nämä tilanteet eivät yleensä kuitenkaan turhauta yhtä paljon kuin esimerkiksi vähän huonommin mennyt tentti, sillä tiedän, että osaan korjata tilanteen ja selviän siitä. Olen näissä tilanteissa itsevarmempi ja uskon enemmän omiin taitoihini. Tehdessäni jotain luovaa, kuten maalaamista, ompelua tai neulomista, motivaatiota ei yleensä tarvitse hakea, pystyn keskittymään ja unohtamaan taustalta kuuluvat äänet helposti.

Luova tekeminen on minulle samalla terapiaa, itsensä ylittämistä, uuden luomista ja oppimista. Maalaaminen on ollut hyvää vastapainoa lukemiselle. Pari työtä olen ehtinyt jo viikonlopun aikana maalailla. Nyt taas suunnitteilla olisi uusi. Taidanpa palata tästä maalausvälineiden luokse.

Leppoista sunnuntai-iltaa muillekin! 🙂

-Johanna