MISTÄ OLEN KOTOISIN

Ehkä joku teistä on joskus miettinyt mistä blogin nimi tulee, ehkä se on jollekin itsestään selvyys. Blogin nimellä on kuitenkin tarina, joka ei välttämättä avaudu, jos ei minua tunne tai jos tunteekin ei  välttämättä heti osaa sitä ajatella. Niimpä ajattelin kertoa teille tarinan, mistä blogin nimi kertoo eli mistä olen kotoisin.

Nykyään usein, jos juttelen jonkun uuden ihmisen kanssa hän yllättyy siitä, että olen niinkin kaukaa kotoisin. Asia saattaa ainakin osittain selittyä sillä, että en enää puhu kovinkaan paljon omalla murteellani, tunnen monia paikkoja Helsingissä ja osaan kulkea täällä. Oma elämäni on nykyään täällä. Toki tietyt sanat eivät taivu aina omassa suussani ihan samalla tavalla kuin ”paikallisten” suussa, mutta ne ovat lähinnä pieniä juttuja. Puhuin muutamankin ihmisen kanssa jokin aika sitten siitä kuinka oma puheeni myös muuttuu riippuen siitä kenen seurassa olen. Perheeni kanssa esimerkiksi puhun paljon leveämmin ja murteella kuin helsinkiläisten kavereideni kanssa. Enkä edes itse välttämättä huomaa tätä, vaan se on hyvin automaattista.

Siitä on jo pari vuotta, kun muutin Helsinkiin ja vielä muutama lisää, kun muutin kokonaan pois pohjanmaalta. Nämä vuodet ovat muuttaneet ja kasvattaneet minua ihmisenä monin tavoin. Olen oppinut uutta, tutustunut mitä mahtavimpiin tyyppeihin ja kotiutunut, löytäänyt oman elämän täällä. Kaikista näistä kokemuksista huolimatta koen, että lapsuuden kotini ja kotipaikkakuntani ovat jollain tavalla osa minua ja sitä millainen ihminen minusta on kasvanut. Ne vaikuttavat minussa, ovat osa minua ja se mitä olen oppinut näiden vuosien aikana ovat rakentuneet sen aiemmin opitun päälle. Sen, jonka olen oppinut lapseuudessani, eikä se lähde minusta pois, vaan se on pohja, jonka päälle uutta voi rakentaa.

Halusin että blogin nimi kertoo jotain minusta ja taustastani. Siihen yhdistyy ripaus siitä missä olen viettänyt lapsuuteni, mutta se kertoo, ainakin minulle, jotain myös tästä hetkestä ja siitä mitä olen nyt. Aikaisemmin olin ja osittain olen edelleen se pikkukaupungin tyttö, joka pyöräilee joka aamu kouluun. Kaupungin, jossa kaikki tuntevat toisensa, bussit eivät kulje ja lähimpään  kauppaan on usein yli viisi kilometriä matkaa. Kaduilla ei aina pala katuvalot, sillä niitä ei välttämättä ole, mutta tähdet loistavat sitäkin kirkkaammin. Taloja ei ole vierivieressä, vaan pitkät laakeat pellot sekä metsät täyttävät maisemaa ja siellä täällä näkyy muutamia taloja.

Pidän myös Helsingistä, siitä että täällä on paljon ihmisiä, tapahtumia ja muuta tarjontaa. Mitä vain ihminen sattuukaan tarvitsemaan. Kuitenkin välillä kaipaan edes hetkeksi takaisin Pohjanmaalle. Usein asiat, joita kaipaan ovat hyvin pieniä, kuten paljan jaloin nurmikolla kävelemistä, tuhansia tähtiä, jotka näkyvät kun kävelet ulkosaunasta takaisin sisälle, rauhallisuutta, omaa pihaa ja tietysti myös perhettä, joka on niin kaukana. Ne hetket muistuttavat minua lapsuudestani, perheestäni ja siitä miten onnellisessa ja turvallisessa paikassa olen saanut kasvaa.

En kuitenkaan kadu hetkeäkään muuttoani Helsinkiin ja olen hyvin onnellinen täällä, mutta olen myös onnellinen siitä, että olen saanut kasvaa niin erilaisessa ympäristössä ja sitä kautta oppia paljon. Olkoon tämä tarina samalla kertomus blogini taustastasta, mutta samalla myös minun lapsuudestani sekä ennen kaikkea kiitos ihanalle perheelleni, joka on antanut mahdollisuuden olla kotoisin peltojen laidalta. <3

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

-Johanna