retkeily – Sivu 3 – KOTOISIN PELTOJEN LAIDALTA

Uusi koti. Ollaan asuttu uudessa kodissa nyt pari päivää. Uusi koti tuntui heti kodilta, mutta samalla hieman epäuskoinen olo, että voiko tämä olla totta, muuttoa kuitenkin odotettiin monta kuukautta. Täällä kaikki tuntuu erityisen ihanalta.

Oma sauna. Muuton jälkeen sauna on lämmennyt joka päivä. Parasta on, kun saunan voi lämmittää silloin kun haluaa ja mennä löylyihin rentoutumaan.

Valmistuminen, joka häämöttää jo muutamien kuukausien päässä. Opintoja ei ole enää paljoa jäljellä, suurin osa keväästä menee gradun kirjoittamisessa, jonka jälkeen voikin laittaa tutkintopyynnön yliopistolle. Jännittävää.

Käsityöt. Opiskelujen puolesta ei tule enää tehtyä mitään konkreettisia tuotteita, mutta vapaa-ajalla on kivaa ommella tai neuloa jotain uutta. Muuton myötä kävin kaikki kangas- ja lankavarastot läpi, niitä on kuulemma liikaa. Seuraavaksi täytyy kai alkaa vähentämään niitä.

Treenit on sujunut harvinaisen hyvin oikeastaan syksystä saakka. Ne ovat olleet on monipuolisia, joka on tehnyt hommasta tosi kivaa. Viime aikoina olen niin lenkkeillyt, joogannut, käynyt kuntosalilla, tankotanssinnut, harjoitellut rengastrapetsilla sekä käynyt kiipeilemässä. On ollut kivaa, kun olemme ystävien kanssa sopineet treenitreffejä ja menneet yhdessä harjoittelemaan temppuja tai kiipeilemään boulderkeskukseen.

Retkeily. Muun liikkumisen ohessa on ihanaa pakata välillä eväät mukaan ja suunnata niiden kanssa metsään. Sopivassa kohdassa repusta voi kaivaa tulitikut ja sytyttää nuotion, jossa paistaa retkieväitä ennen niiden nauttimista. Samalla mieli rentoutuu ja kehoon virtaa puhdasta ilmaa.

Rentouttavaa sunnuntaita!

Pari viikkoa takaperin olimme lapissa vaeltamassa ja viettämässä aikaa perheeni kanssa. Se rauha ja hiljaisuus mikä liittyi kaikkeen oli aika ihmeellistä. Mihinkään ei ollut kiire, en muistanut stressata tai edes ajatella koulua tai töitä. Joka ilta saimme saunoa ulkosaunassa ja välillä pulahtaa järveen vilvoittelemaan. Ajantaju katosi täysin, kun aurinko ei edes laske kokonaan ja vuorokauden pimeimmälläkin hetkellä valoisuus oli samaa luokkaa kuin pilvisenä päivänä. Juttelimme joko talon pihalla istuskellen tai olohuoneen sohvilla rennosti makoillen elämästä, kesästä ja mielenpäällä liikkuvista asioista.

Pihalla saattoi kuulla mitä ihmeellisimpiä eläinten ääniä, kun käki kukkui viereisessä puussa, jäniksen poikaset huusivat emoaan hieman kauempana ja porot juoksivat ja seuraavana iltana makoilivat takapihalla kuin omistaisivat paikan. Tavallaan piha onkin porojen ja muiden reviiriä, kun talo on suurimman osan ajasta tyhjillään, voivat eläimet ottaa tilan käyttöönsä.

Vaelsimme päivien aikana useita kymmeniä kilometreja välillä hyvin vaikeissakin maastoissa. On uskomatonta kuinka maasto voi vaihdella vaikekulkuisesta kivikosta upottavaan suohon hyvinkin lyhyen matkan sisällä. Välillä tunturille tai vaaralle kavutessa tuli pohdittua, miksi tällekin tunturille piti päästä kiipeämään, mutta perille päästessä aina tajusi, kuinka tämä matka ja nämä maisemat olivat sen arvoisia. Matkan vaikein kilometri oli kun laskeuduimme hurjaa kivikkoa tunturin laelta. Tunturin laella oli kyltti, että laavulle, jossa olimme suunnitelleet pysähtyvämme, oli matkaa vain reilu kilometri. En osannut arvata, että tästä kilometristä tulisi yksi vaikeimmista ja hitaimmista kilometreistä, joita olen kulkenut. Jokaista askelta täytyi suunnitella tarkoin ja miettiä, mihin kivelle uskaltaa seuraavaksi laskea jalkansa. Lisäksi tietysti rinkka, jossa oli muun muassa yöpymistarvikkeet painoi selässä. Kun vihdoin saavuimme laavulle, oli ihanaa laittaa nuotioon tulet, istuskella hiljaisuudessa ja juoda lämmintä teetä samalla kun oodottelimme vanhempiani, joiden oli määrä tulla meitä vastaan toisesta suunnasta.