
Tammikuu
Vietimme viikon ihanassa Salzburgissa. Kaupunki oli todella viihtyisä ja kaupungista tuli yksi lempi paikoista, missä olemme käyneet. Teimme päiväretken Müncheniin ja Berchtesgadeniin sekä tutustuimme suolakaivokseen.

Helmikuu
Ompelin paljon. Tein kummitytölleni kuvan mekon ja juhlimme hänen synttäreitään. Ompelin useita vaatteita speksiä varten, niin tanssioiden vaatteeita kuin näyttelijöiden asujakin. Speksin suhteen alkoi olla viimeiset viikot, sillä maaliskuussa oli esitysviikko, joilloin kaiken piti olla valmista. Aloitin myös harjoittelun Suuri Käsityö -lehdessä ja suunnittelin, piirsin kaavoja sekä tein protoja mekosta lehteä varten.

Maaliskuu
Speksiviikko oli alkukuusta ja esitysviikko kuluikin pitkälti teatterilla. Illat esityksissä ja iltapäivät valmistellen niitä. Speksiviikon jälkeen aloinkin jo odottaa kevättä. Oli ihanaa kun oli useita aurinkoisia päiviä ja ilma alkoi tuntua keväiseltä. Harjoittelu eteni ja lopullinen mekon malli alkoi hahmottua. Loppukuusta kävin viemässä mallikappaleen lehden toimitukseen joka jäi sinne odottamaan kuvauksia.
Huhtikuu
Matkustimme viikoksi Barcelonaan, joka yllätti meidät suuruudellaan. Kävimme päiväretkellä Montserratissa. Paikka oli todella kaunis ja uskomattomat maisemat jatkuivat kun kiipesimme luostarilta vuorta ylöspäin. Toinen päivä vierähti viinitilalla tutustuen sen toimintaan ja maistellen heidän tuottamiaan viinejä.
Toukokuu
Helsinki oli hyvin aurinkoinen ja lämmin, välillä tuntui ihan kesältä. Suuri Käsityölehden kuvaukset olivat toukokuussa ja lehti, jossa mekko julkaistaan ilmestyisi elokuussa. Kävin katsomassa marimekon kesänäytöstä ja ompelin itselleni kesävaatteita.

Kesäkuu
Teimme perheen kanssa reissun lappiin. Yövyimme Ukin kotitalossa, nautimme rauhasta ja hiljaisuudesta ja vaelsimme useita kymmeniä kilometreja sekä saunoimme ulkosaunassa iltaisin. Ihanaa, mutta samalla rankkaa, oli myös tehdä yksi yön yli kestävä vaellusreissu, jolloin yövyimme poikaystäväni kanssa erämökissä keskellä metsää ja tuntureita. Vaelluspäivät olivat rankkoja, sillä kokoajan kulku oli ylä- ja alamäkiä, eikä reitti ollut se helppokulkuisin. Illalla saapuessamme mökille oli ihanaa laittaa märät vaatteet kuivumaan ja laittaa saunaan tulet samalla kun odotti trangialla tehdyn ruuan valmistumista.
Heinäkuu
Viikonloput olivat täynnä ystävien ja perheen kanssa vietettyä aikaa. Saimme vieraita niin meidän kotiimme kuin vierailin ystävien luona niin Jyväskylässä kuin Helsingissäkin. Yhden viikonlopun ajan juhlimme ystäväni polttareita, jota varten olimme vuokranneet mökin ja suunnitelleet hieman ohjelmaa.

Elokuu
Juhlimme ystäväni häitä, jonka polttareita olimme viettäneet muutama viikko takaperin. Matkustimme poikaystäväni kanssa Berliiniin viettämään kesälomaa. Tapamme mukaan teimme myös päiväreissuja matkan aikana ja suuntasimme yhdeksi päiväksi Potsdamiin. Elokuussa ilmestyi lehti, johon olin keväällä suunnitellut ja ommllut mekon. Lehden avaaminen tuntui kummalliselta, oli vaikea käsittää sitä, että suunnittelemani mekko on nyt kaikkien luettavissa ja oma kuvani näkyy lehden sivuilla.

Syyskuu
Palasin kesän jälkeen takaisin yliopistolle ja siitä alkoikin melko työntäyteinen opiskelu. Tein samaan aikaan viimeistä harjoittelua ja aloitin gradua menetelmään tutustumisella ja aineiston keräämisellä. Vapaa-ajalla treenasin paljon, neuloin ja vietin aikaa ystävien kanssa.

Lokakuu
Sain kerättyä gradun aineiston, joka vei yllättävän paljon aikaa syksyn aikana. Samalla pidin harjoittelukoulussa oppitunteja. Vietin useita tuneteja kahviloissa, kirjastossa ja yliopistolla valmistellen ja kirjoittaen harjoitteluun ja muuhun opiskeluun liittyviä tehtäviä.
Marraskuu
Aloitin joulun odotuksen, laitoin ensimmäiset jouluvalot kotiin ja kuuntelin joululauluja. Kävimme ystävieni kanssa Tallinnassa yhtenä viikonloppuna ja toisena viikonloppuna suuntasin ystävän seurassa Tampereelle käsityömessuille.
Joulukuu
Ihana joulu, jonka vietimme perheen kanssa pohjanmaalla. Joulu oli hyvin rauhallinen ja rentouttava ja saimme edes hetken nauttia lumisista ja talvisista säistä ennen kotiin paluuta.
