PARASTA JUST NYT

Uusi koti. Ollaan asuttu uudessa kodissa nyt pari päivää. Uusi koti tuntui heti kodilta, mutta samalla hieman epäuskoinen olo, että voiko tämä olla totta, muuttoa kuitenkin odotettiin monta kuukautta. Täällä kaikki tuntuu erityisen ihanalta.

Oma sauna. Muuton jälkeen sauna on lämmennyt joka päivä. Parasta on, kun saunan voi lämmittää silloin kun haluaa ja mennä löylyihin rentoutumaan.

Valmistuminen, joka häämöttää jo muutamien kuukausien päässä. Opintoja ei ole enää paljoa jäljellä, suurin osa keväästä menee gradun kirjoittamisessa, jonka jälkeen voikin laittaa tutkintopyynnön yliopistolle. Jännittävää.

Käsityöt. Opiskelujen puolesta ei tule enää tehtyä mitään konkreettisia tuotteita, mutta vapaa-ajalla on kivaa ommella tai neuloa jotain uutta. Muuton myötä kävin kaikki kangas- ja lankavarastot läpi, niitä on kuulemma liikaa. Seuraavaksi täytyy kai alkaa vähentämään niitä.

Treenit on sujunut harvinaisen hyvin oikeastaan syksystä saakka. Ne ovat olleet on monipuolisia, joka on tehnyt hommasta tosi kivaa. Viime aikoina olen niin lenkkeillyt, joogannut, käynyt kuntosalilla, tankotanssinnut, harjoitellut rengastrapetsilla sekä käynyt kiipeilemässä. On ollut kivaa, kun olemme ystävien kanssa sopineet treenitreffejä ja menneet yhdessä harjoittelemaan temppuja tai kiipeilemään boulderkeskukseen.

Retkeily. Muun liikkumisen ohessa on ihanaa pakata välillä eväät mukaan ja suunnata niiden kanssa metsään. Sopivassa kohdassa repusta voi kaivaa tulitikut ja sytyttää nuotion, jossa paistaa retkieväitä ennen niiden nauttimista. Samalla mieli rentoutuu ja kehoon virtaa puhdasta ilmaa.

Rentouttavaa sunnuntaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.