BLOGI MUUTTAA

Muutamia viikkoja kestänyt blogi-hiljaisuus ei ole johtunut siitä, ettei minulla olisi ollut aikaa tai motivaatiota kirjoittaa. Päin vastoin näppäimistö on sauhunnut melko kovaa, kun olemme rakentaneet poikaystäväni kanssa minulle uusia sivuja. Matkaan on mahtunut muutamia mutkia sekä ulkoasun suunnittelua ja uuden blogialustan käytön opettelua. Nyt vihdoinkin päällisin puolin sivu alkaa olla valmis ja voin kutsua teidätkin katsomaan aikaansaannostamme. Osa  vanhoista postauksista ja niiden kuvista on vielä muuton jälkeen hieman sekaisin, mutta eiköhän nekin saada kuntoon vielä ajan kanssa. Vanhalta sivulta on automaattinen siirto uudelle sivulleni, johon nytkin päädyit. Myöhemmin tulen poistamaan vanhan blogini, mutta kaikki uudet ja vanhat postaukset löytyvät tästä lähtien uudelta sivultani osoitteesta  https://kotoisinpeltojenlaidalta.fi

Uudella sivulla voit yläkulmassa olevaa suurennuslasia painamalla etsiä haluamiasi postauksia, jonka lisäksi sivun alalaidasta löytyy arkisto sekä postausten avainasanat. Itse olen uudesta sivusta aika innoissani! Mitä te pidätte siitä?

Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat seuraajat uudistuneeseen blogiin! 🙂

-Johanna

MIKSI?

Miksi syksyllä aina alkaa kauhea neulomisvimma?

Miksi alakerran naapurin koira räksyttää joka päivä, vaikka kukaan ei edes kulkisi rapussa?

Miksi kauniisti aseteltu ruoka maistuu paremmalta kuin nopeasti lautaselle lastattu annos?

Miksi ihmiset jäävät koukkuun ”huonoihin” tv-ohjelmiin?

Miksi on helpompaa hoitaa kaikki hommat pois alta, jos on ollut muutenkin tehokas sinä päivänä, kuin hoitaa vain yksi asia päivän aikana?

Miksi syksyn kylmyys ja pimeys yllättää aina?

Miksi autojen äänen kuuluessa parvekkeelle, se häiritsee, mutta kadulla kävellessä sitä ei edes huomaa?

Miksi aina pitää syödä, vaikka olisi muutakin tekemistä?

Miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia?

Miksi neliapilan sanotaan tuovan hyvää onnea?

Miksi junalla matkustaminen on niin paljon mukavampaa kuin bussilla?

Miksi treenin jälkeen suihkuun meneminen tuntuu hirveän haastavalta, vaikka tietää, että kohta tulee kylmä sen vuoksi?

Miksi palelen aina syömisen jälkeen?

Miksi pienet valot on tunnelmallisempia kuin isot?

Miksi on pakko päästä joka päivä liikkeelle ja ulos tai muuten tulee hulluksi?

Tällaisia miksi-kysymyksiä näin viikonalkuun. Hauskaa viikkoa! 🙂

-Johanna